Mä en puhu tästä usein.
Mutta nyt puhun.
Mä olen pettynyt itseeni siin mielessä, että paino määrittelee mun onnellisuuden.
Siinä mielessä, että lupaan itselleni, että saan elää täysillä vasta sitten kun paino,
tai pikemminkin painottomuus,
on tuonut sen onnellisuuden.
Mä olen niin pettynyt.
Pyrin siihen että syön elääkseni ja pyrin pois siitä, että elän niin,
että millekkään muulle ei jää tilaa, kuin syömisen suunnittelulle ja pakoilulle.
Kiellän itseäni ajattelemasta tiettyä asiaa.
Mitä ajattelen?
Huoneessa on elefantti.
Älä ajattele elefanttia.
Mitä ajattelit?
Niin.
Mulla on nyt parempi olla kuin vuosi sitten.
Yritän yhä olla eristäytymättä elämästä,
mutta nyt vasta tiedän kuinka mukavaa oli olla turta.
Tiedän myös kuinka täydellistä on elää täysillä.
Joten pyrin siihen.
Vaikka huoneessa onkin elefantti.