mä en osaa enää kirjoittaa.
mä en jaksa enää lukea.
hesari jää aina kesken ja mun kaunis kirjapino on vain puoliksi luettu.
ja musiikki ärsyttää koska mua kyllästyttää nyt kaikki vanha,
pelottaa kaikki uusi ja
vituttaa kaikki nykyinen.
pelottaa kaikki uusi ja
vituttaa kaikki nykyinen.
täällä on kylmä.
emmä tunne mitään kirjoittamisen arvoista, ja kaikki mitä haluan nyt,
on vaan saada inspiraatiota kaikesta ja kaikista niin paljon,
että on pakko kirjoittaa lauseita puhelimen muistioon siinä pelossa,
että ne karkaa ennen kuin ehdin saada kynän käteen.
on vaan saada inspiraatiota kaikesta ja kaikista niin paljon,
että on pakko kirjoittaa lauseita puhelimen muistioon siinä pelossa,
että ne karkaa ennen kuin ehdin saada kynän käteen.
eikä kukaan lähde mun kanssa kahville
eikä täällä myydä burgundyn punaista huulipunaa
eikä mulla ole vieläkään niitä villasukkia jalassa.
eikä täällä myydä burgundyn punaista huulipunaa
eikä mulla ole vieläkään niitä villasukkia jalassa.
ja joka päivä on vaan heräämistä ja nukkumaan menemistä
ja ne menettää merkityksensä kun toistaatoistaatoistaa.
ja ne menettää merkityksensä kun toistaatoistaatoistaa.
aina mä herään ja tää on tää sama kaksio ja täällä on sama sotku,
vaikka lupaan että nyt tiskaan heti syötyäni.
vaikka lupaan että nyt tiskaan heti syötyäni.
enkä mä tee mitään muuta kun herään ja stressaan ja teen töitä ja nukahdan ja katon sarjoja.
ja tää on niin onttoa ja pumpulista ja voi jumalauta.
nää samat biisit ja seinät ja olotilat ja tämä kaikki kyllästyttää.
ja silloin kun on nuorempi niin luulee että kaksikymppisenä (kohta, mutta ei puhuta siitä)
asuu siinä söpössä asunnossa jossa kaikilla tavaroilla on tarina ja istuu kahviloissa
ja osaa vitsailla kaveriporukassa kylmän viileästi nauramatta omille jutuille
ja jotenkin ne syysmyrskyt on tosi runollisia ja on syy juhlia kaikkea
ja elämä on parhaimmillaan ja vanhempana miettii että voi kun olis taas kakskymppinen.
asuu siinä söpössä asunnossa jossa kaikilla tavaroilla on tarina ja istuu kahviloissa
ja osaa vitsailla kaveriporukassa kylmän viileästi nauramatta omille jutuille
ja jotenkin ne syysmyrskyt on tosi runollisia ja on syy juhlia kaikkea
ja elämä on parhaimmillaan ja vanhempana miettii että voi kun olis taas kakskymppinen.
mut ei kukaan kertonu mulle tälläsestä.
ja siksi olen vihainen maailmalle nyt.
ajattelin ryhtyä täysin pessimistiksi,
jotta en enää odota mitään maailmaa mullistavaa onnellisuutta tulevaisuudessa.
jotta en enää odota mitään maailmaa mullistavaa onnellisuutta tulevaisuudessa.
pettyy vaan.
vali vali vali.
kiitän kuitenkin aamukahvia,
niitä kolmea biisiä jotka vielä toimii
ja oliver-kissaa joka nukahtaa aina jalkani päälle kun laitan hiuksiani aamuisin.
